perjantai 10. maaliskuuta 2017

Pekonilla höystetty kaalilaatikko

Kaaliruoat herättävät tunteita puolesta ja vastaan. Ehkä muistot koulun kaaliruuista saa värittömän ja mauttoman muttei hajuttoman muiston mieleen eikä herätä kokeilemaan kaaliruokia. Itse kuuluin näin, jonka mielestä kaali ei ollut ihmiselle kelpaavaa ruokaa, kunnes aloin kokeilemaan eri reseptejä. Ja kun itse sen valmistaa niin hyvälle maistuu. Kaali on myös erittäin edullinen, sitä saa alle euron kilo, joten tämä sopii myös penninvenyttäjälle.


Moni pelkää myös tehdä ruokia, jossa on monta eri toimintavaihetta. Yritän näissä ohjeissani avata myös ruoan tekemisen rytmittämistä, jolloin vaiheita tehdään lomittain ja kokonaisaika pienenee. Kaalilaatikko ei toki ole pikaruokaa, koska mitä kauemmin se saa muhia uunissa sen pehmeämmäksi maku muuttuu. Mutta ennen uuniin menoa tehtävät vaiheet onnistuvat alle puoleen tuntiin.

Näitä tarvitset:

- 1 keräkaali (tässä oli 1,6 kg painava)
- 400 g naudan jauhelihaa
- 1 pkt pekonia
- 5 porkkanaa
- 2 dl Risella riisi-kauraa
- 1 dl tummaa siirappia
- 1 tl meiramia
- 1-2 rkl kuivattua persiljaa
- 2 lihaliemikuutiota
- mustapippuria myllystä
- suolaa tarvittaessa
- öljyä paistamiseen

Tarjoiluun puolukkahilloa.

Tee näin:

Aloita kaalilaatikon valmsitus kaalin pilkkomisella. Leikkaa kaalista vajaa puolet, suikaloi kaali ja laita suikaleet hieman pienemmäksi paloiksi. Kun olet saanut yhden satsin kaalia pilkottua laita öljy kuumenemaan.

Kun öljy on kuumennut, laita ensimmäinen erä kaalia kasariin. Kaalta on hyvä hieman esikypsentää ennen uuniin laittamista. Lisäksi kaali saa hieman väriä ja makua, mitkä ovat mielestäni tärkeitä. Jotkut keittävät kaalia ennen uuniin laittoa, mutta itse vierastan tätä.

Ensimmäisen satsin kypsyessä pannulla, pilko lisää kaalia kulhoon odottamaan.

Kun kaali on saanut väriä, kaada uunivuokaan odottamaan, lisää öljyä ja laita seuraava kaali erä paistumaan. Ja taas kun kaali on saanut väriä, kumoa ne uunivuokaan.



Laita vesi kiehumaan riisin kypsennystä varten. Kun vesi kiehuu, lisää lihaliemikuutio ja laita riisit kiehumaan. Keitä pakkauksen ohjeen mukaan. Tähän toki sopii muukin riisi kuin riisi-kaura sekoitus, mutta itse tykkään irtonaisesta riisitä enemmän kuin puuro riisistä.

Kun kaali on pilkottu, voit kuoria ja pilkkoa sipulin ja porkkanat valmiiksi. Näin ruoanlaitto etenee jouhevasti, kun kaikki ainesosat ovat jo tuloillaan.


Kun kaikki kaalit osa esipaistettu ja ainekset pilkottu. Laita samaan pannuun jossa  kypsytit kaalit pekoni kypsymään. Pekonin voi kätevästi leikata saksilla paketista suoraan suikaleiksi kasariin. Paista pekonia, kunnes se on saanut väriä. Lisää joukkoon sipuli ja paista sipuli-pekonisekoita hetki.

Kaada pekoni-sipulisekoitus kaalien päälle. Jatka kasarissa jauhelihan paistolla. Ruskista jauheliha ja mausta pippurilla, meiramilla ja persiljalla.

Kuumenna vedenkeittimellä vesi. Laita 8 dl vettä kulhoon ja sulata 2 lihaliemikuutiota veteen.

Kaada myös ruskistettu jauheliha uunivuokaan kaalien ja pekonin ja sipulien joukkoon. Sekoita ainekset sekaisin.

Kaada lihaliemi uunivuokaan. Aineksien ei tarvitse peittyä, joten lihalielen määrä saattaa vaihdella. Tässä kohdin kannattaa maistaa paistosta, tarviiko lisätä jotain mausteita.

Valuta päälle noin desin verran siirappia ja laita komeus uuniin. Siirapin voi sekoitella myös joukkoon, koska muutoin paistos ottaa väriä aika paljon. Kaalilaatikon voi myös peittää leivinpaperilla loppuvaiheessa jos tuntuu, että pinta tummuu liikaa.


Paista kaalilaatikkoa ainakin tunti 200 asteessa. Itse tein kaalilaatikon höyrykypsennyksellä kun sellainen toiminto uunista löytyy. Tunnin jälkeen jätin kaalilaatikon vielä puoleksi tunniksi uuniin ilman virtaa.

Oma verioni ei ole sellainen kiinteä kaalilaatikko vaan irtonainen, enemmän pataa muistuttava. Tämä tiedoksi jos kaipaat sellaista eineslaatikon tyyppistä :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti