Oma näkem on, että ruoka ei ainakaan ole vaikea, mutta vaatii toki hieman viitseliäisyyttä pilkkomisen suhteen, mutta lopputulos on sen arvoista. Tästkin variaatioita on miljoona. Fajitakset voi täyttää kanalla, lihalla, jauhelihalla ja kasviksista käy melkein mitkä vaan. Tässä ohjeessa tarvitset - broilerin rintafileitä suikaleina - sipulia - tacomasutetta - erivärisiä paprikoita - tomatti - kurkkua - jäävuorisalaattia - juustoraastetta - jalopenoja - salsakastiketta - kermaviiliä - tortilla lättyjä. Suikaloi kana tai käytä kanasuikaleita. Itse käytän usein rintafileitä ja pilkon ne itse, koska oma näkemykseni on, että liha on "laadukkaampaa", ainakin siitä saa haluamansa kokoista eikä sellaista silppua joita valmiit suikaleet sisältävät. Pilko myös sipulit ja paprikat suikaleiksi kulhoon valmiiksi. Pilkkoessa broileriin ja kasviksiin ei käytetä samaa leikkuulautaa ja veistä salmonellan vuoksi. Öljyä pannuun, annetaan kuumua ja paistetaan broilersuikaleet, lisätään pilkotut sipulit ja paprikat. Kanan ei tarvitse olla kokonaan kypsää kun lisäät suikaleet, pääasia on, että suikaleiden pinnat on kauttaaltaan kiinni eli muuttunut vaaleaksi. Pyörittele suikaleet, paprikat ja sipulit sekaisin. Lisää tacomaustetta 4-5 kukkurallista teelusikalllista. Itse en osta enää fajitas maustepusseja tai tacomaustepusseja vaan meillä on Sallisen iso tacopurkki, mistä voi fiiliksen mukaan maustaa ruokia
.
Anna hautua kannen alla, kunnes parikat ja sipulit on hieman pehmenneet. Itse pidän siitä, ettei kasvikset ole aivan lötköjä vaa niihin jää purutuntumaa eli ns. al dente. Sitten tuoreosuudet. Suikaloi jävuorisalaatti ja aseta kulhoon. Pilko tomaatti ja kurkku kulhoon. Sitten vaan juustoraaste, jalopenot, salsa, tortillalätyt ja kasvikset tarjolle. Jokainen saa koota omannäköisiä ja oman maun mukaan olevat fajitakset ja voin sanoa, että kyllä maistuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti